Lounasravintolan sisustus – Ravintola Tuhti

Joensuulaisen lounasravintolan ilme päivittyi toteuttamamme puusisustuksen myötä.

Rehtiä lounasruokaa rennossa ja lämpimässä ilmapiirissä – sitä on uudistunut ravintola Tuhti. Sisustussuunnittelija Kati Jukola suunnitteli perusteellisen remontin läpikäyneeseen ravintolaan sisustuksen, jossa puuta käytetään niin seinäverhouksissa, väliseinissä kuin baaripöydissäkin. Meidän vastuullamme oli etsiä suunnitelmiin sopivat materiaalit ja miettiä miten koko homma käytännössä toteutetaan.

Sisustukseen valittu saarni tuo isoina pintoina tilaan graafisuutta ja elävyyttä. Seinäverhousten ja väliseinien saarnipaneelit hiottiin, jonka jälkeen ne sävytettiin öljypetsillä ja viimeisteltiin värittömällä mattavahalla. Valmistimme saarniliimalevystä myös metreittäin baaripöytää, jonka ääreen lounastajat voivat istahtaa seuraamaan ihmisvilinää.

Verhousten ja baaripöytien lisäksi suunnittelimme jo vuosi takaperin ravintolan tammikantisen ruokalinjaston. Linjasto on peräti 9 metriä pitkä ja siihen mahtuukin useampi upotettu lämpöhaude- ja kylmäallas lounasruokia varten.

Kädenjälkemme näkyy niin ikään ravintolan pöydissä, joiden laminaattipinnoitetut kannet viistimme muotoon ja käsittelimme ne vahalla. Myös vanhat tuolit hyödynnettiin uudessa sisustuksessa, sillä purimme, hioimme ja maalasimme satakunta tuolia uuteen uskoon.

Meistä tämän projektin kohdalla ilahduttavaa oli se, että lounasravintolassa halutaan panostaa laatuun, niin ruoan suhteen kuin myös valitsemalla sisustukseen kestävää puuta.

Suunnittelu: Kati Jukola
Toteutus: Puuartisti
Valokuvat: Joona Kotilainen | Markkinointitoimisto Tovari