Moderni saunan sisustus

Saunaan haettiin graafista selkeyttä ja lämmintä sävyä leveillä leppälauteilla.

Asiakas oli alunperin bongannut aiemmin tekemämme modernit saunanlauteet, joiden pohjalta hän toivoi hieman samantyyppistä ratkaisua omaan saunaosastoonsa – selkeää ja graafista, leveää laudelankkua ja paneelia, mutta lämpimänsävyisestä puusta. Lisäksi toiveena oli samansävyinen kattopanelointi, joka yhdistää saunan, kylpyhuoneen ja pukuhuoneen yhdeksi kokonaisuudeksi.

Siitä lähdimme mitoittamaan lauteita tilaan sopivaksi niin, että rungottomat lauteet nousevat kahdelle seinälle ja kulku on lasisen etuseinän keskeltä. Lasiseinän ja -oven läpi lauteiden design on vahvasti näkyvä osa kylpyhuonekokonaisuutta. Lauteet ovat muuten kiinteät, mutta porraselementeistä kaksi keskimmäistä ovat irrotettavissa pikalukoilla siivoamista helpottamaan. Kaikki taitekohdat kiinnitettiin tapitetuilla jiiriliitoksilla. Tulikiven kiuas suunniteltiin upotettavaksi laudetasanteeseen.

Materiaaliksi ehdotimme lämpökäsiteltyä tervaleppää: panelointiin 160 mm ja lauteisiin 190 mm levyisenä. Lepästä saatiin haluttu syvä punaruskea väri, ja etuna on myös se, että se tulee lähialueelta. Pintakäsittelynä lepälle riittää öljyäminen parafiiniöljyllä, ja käsittely on helppo uusia siinä vaiheessa, kun käytön jälkiä alkaa näkymään.

Tunnelmaa ja hehkua tuomassa kiertää saunan ja kylpyhuoneen katonrajassa led-valonauha, joka upotettiin tekemiimme leppäpaneelikouruihin.

Vaikka tässä design on samantyylinen kuin aiemmin tekemässämme kohteessa – toki edelleen muokkaantuneena ja jalostuneena – tässä näkee konkreettisesti, kuinka eri tilassa ja eri materiaalilla lopputulos on hyvin erinäköinen. Hienoa, että saunan lauteita ajatellaan yhä enemmän kalusteina, ei pelkkinä käyttöesineinä 🙂

Suunnittelu: Miikka Kotilainen | Puuartisti
Toteutus: Puuartisti
Valokuvat: Joona Kotilainen