Perinnepirtin sisustukset
Sukutilan historiaa huokuvan vanhan päärakennuksen lattiat, katot ja piilutetut seinät pääsivät käsittelyssämme entiseen loistoonsa.
Asiakkaalla oli mittava projekti: saada vuonna 1888 rakennettu maatilan päärakennus taas asuinkuntoon, perinteitä kunnioittaen ja vanhaa esiin nostaen. Paljon asukkaat olivat jo tehneet itse, mutta meitä pyydettiin apuun alun perin lattioiden kunnostamiseen perinnehenkeen sopivaksi, josta urakka laajeni muihin sisustuksiin.
Työ alkoi tuvan lakattujen mäntylautalattioiden hiomisella puhtaaksi ja halkeamien korjaamisella. Sen jälkeen teimme taikoja: ei yhtä tai kahta, vaan useampaa vaha-ainetta sekoittamalla ja useammalla käsittelyllä saimme lattiaan halutun, patinoituneen ilmeen.
Kunnostimme myös makuukammareiden ja lukunurkkauksen muovimattojen alta löytyneet alkuperäiset mäntylankkulattiat. Luonnollinen kuluma ja patina sai nimenomaan näkyä, joten vanha pinta kuorittiin varovasti esiin käsin höyläämällä monien maalikerrosten alta. Pintaan vedettiin läpikuultava, kevyesti sävytetty öljyvaha, joka tuo puun kauniisti esiin mutta tekee lattiasta helpon puhdistaa.
Maalasimme myös katot pitkällisen rapsuttelun jälkeen. Aitasta löytyneet vanhat, aikanaan puusepän tekemät keittiökalusteet haluttiin takaisin käyttöön, joten maalasimme ovet käsin tuvan henkeen sopivaksi. Varastosta oli pelastettu myös alkuperäinen ulko-ovi, jonka puhdistimme maaleista ja teimme puuttuvat ovenkarmit lähestulkoon talon ikäisestä puusta. Teetimme saranat Taidetakomo Tulikiilalla (nykyisin Pesälän Paja).
Asiakas halusi myös joitakin hirsiseiniä esiin kuitulevyjen alta, joten aikanaan ronskisti levytysten alle oikaistut seinät kaipasivat pientä kasvojenkohotusta. Piilutimme seinät vanhaan tyyliin käsikirveellä, ja loput hirsiseinät ammattitapetoija koristi upeilla vanhantyylisillä paperitapeteilla.
Hieno rakennus on herännyt uuteen eloon, ja meillä oli ilo olla mukana pelastamassa vanhaa ja tuomaan hyväkuntoiselle puulle lisää elinikää.