Juurakkosauna

Luonnon oma liitos pääsee kunniapaikalle modernissa savusaunassa.

Perinteinen suomalainen savusauna uudistetulla konseptilla, joka sopii moderniin toimistokiinteistöön. Tämä oli käytännössä lähtökohta Puuartistin ja peliyhtiö Supercellin yhteistyölle – ja ainoa brief Miikalle, jonka pohjalta lähteä suunnittelemaan saunan sisustusta Supercellin uusiin toimitiloihin Helsingin Jätkäsaaren Wood City -puukortteliin.

Miikka pyöritteli mielessään erilaisia ideoita, mutta yksi ajatus ei jättänyt rauhaan. Mystinen, maanalainen osa puuta ja luonnon oma, vahva liitos, joka ansaitsi päästä kunniapaikalle – kuusenjuuri. Maan alla kasvaessaan ja sivulle kurotellessaan kuusenjuuri muodostaa luonnollisen kulman, joka toimii tämän uniikin, mahdollisesti maailman ainoan juurakkosaunan, istuimena. Saunoja siis kirjaimellisesti istuu juurenmutkan päällä, eikä mitään liitoksia tarvita. Ennen aikaan tätä liitosta on muuten käytetty mm. kattorakenteissa.

Puita ei kuitenkaan tieten tahtoen haluttu lähteä kaatamaan juurakoiden takia. Keksimme sitten ekologisen tavan materiaalin hankintaan – kuusia kun usein kaatuu myrskyissä nimenomaan tuoreiden hakkuuaukkojen laitamilta, kun puut eivät ole tottuneet tuulikuormaan. Kaatuneet puut voidaan joissain tapauksissa hyödyntää puuteollisuudessa, mutta usein ne menevät energiapuuksi.

Kyselimme sitten sosiaalisessa mediassa ja lehdistön avulla vinkkejä myrskynkaadoista, ja lopulta saimme vinkkejä tarvittavasta määrästä juurakoita pelkästään Pohjois-Karjalan alueelta, joten lauteista löytyy kuusenjuuria Rääkkylästä, Kontiolahdelta, Kiteeltä ja Joensuusta. Juurakoista valittiin jo metsässä tarkoin ne, joista oli mahdollista saada halutunmuotoinen laudeaihio.

Tähän mennessä juurakot on putsattu ja esisahattu metsässä, kuljetettu verstaalle, pesty, sahattu, kuivattu, höylätty, tarkkuussahattu, hiottu ja muotoiltu lauteiksi. Lauteiden lisäksi savusaunahenkeä ja juurevuutta saunaan tuo luonnonkivi ja vesielementti. Tämän enempää emme projektista tällä erää paljasta – mutta tästä varmasti kuullaan vielä lisää 🙂

Suunnittelu: Miikka Kotilainen | Puuartisti
Toteutus: Puuartisti
Valokuvat: Mikko Jormakka