Joensuun keskustassa tapahtuu, kun kaupunki uudistaa parhaillaan kaupungintalon edessä olevaa Vapaudenpuiston puistoaluetta. Uudistuksen alta kaadettiin toukokuussa 2019 puiston vanhaa puustoa, jonka mahdollisesta hyödyntämisestä kaupunki kysyi ehdotuksia paikallisilta puualan toimijoilta, meidät mukaan lukien.
Kaupungin ajatuksena oli se, että arvokkaat ja vuosikymmenten historiaa keränneet puut eivät päätyisi pelkästään energiapuuksi, mikä iäkkäille, jo lahovaurioituneille puistopuille on se suoraviivaisin kohtalo, vaan niille haluttiin mahdollisuuksien mukaan jatkokäyttöä kaupunkilaisten keskuudessa.
Kerroimme kaupungille, että meiltä löytyy isojen puiden sahaamiseen sopivaa konekantaa, mm. juuri hankittu vannesaha, sillä normaalilla sahakalustolla ei kaikista isoimpia puita pystyisi käsittelemään. Meille oli selvää, että jos voimme jotenkin edistää massiivisten puistopuiden päätymistä arvoiseensa hyötykäyttöön, niin haluamme ehdottomasti olla mukana.
Sovimme sitten kaupungin kanssa niin, että me sahaamme osasta Vapaudenpuiston puista lankkutavaraa kaupungin kiinteistöjen kunnossapidon tarpeisiin, kuten päiväkodeille. Lisäksi teemme kaupungille yleisille alueille massiivisia penkkejä niistä puun osista, joista se on mahdollista, ja kaupunkilaiset saivat ehdottaa penkeille sijoituspaikkoja. Poistetuista puistahan vain osa päätyy meille sahattavaksi, ja kaupungin mukaan loput puut, mm. koivut toimitetaan lahopuiksi ja oksat haketetaan.
Toki tiedostamme, että lahovaurioituneen puun käsittely vaatii huomattavasti enemmän työtä kuin normaali puutavaran käsittely, että niistä saa valmistettua kalusteita, jotka kestävät ulkokäytössä. Voi esimerkiksi olla, että ydin on laho mutta reunoja voi käyttää, jolloin materiaalin valinta on tehtävä huolella.
Sovimme, että korvauksena työstämme kaupungin suuntaan saamme käyttöön sahauksesta jääneen ylijäämämateriaalin eli mm. pintalautaa, mitä ei voida hyödyntää kaupungin omiin tarpeisiin. Tätä poppelimateriaalia voimme mahdollisesti käyttää sisustusmateriaalielementteihin tai muihin pienimuotoisiin kalusteprojekteihin. Tästä lisää myöhemmin, kunhan nähdään tarkemmin minkälaista materiaalia puista kuoriutuu.
Arvostamme kovasti sitä, että Vapaudenpuiston puiden historiaa halutaan säilyttää kalusteiden muodossa ja teemme parhaamme, että niistä tulee edustavimmat mahdolliset, puiden pitkä historia huomioiden 🙂

Puuartistin Miikka Vapaudenpuistossa 90-luvun alussa.