Yksilöt

Muistatko sen pihapuun, johon kiipesit aina pienenä? Entä mummolan pihassa kasvaneen koivun, joka joskus oli sinun mittainen ja nyt jo hipoo taivaita? Tai ne remontissa puretut, jykevät lankut – voisiko niitä käyttää johonkin kestävään?

Puut ovat eläviä, suomalaisessa perinteessä jopa myyttisillä voimilla varustettuja olentoja. Ne reunustavat elämäämme niin pitkään, että niihin ehtii muodostua tunneside. Se voi liittyä tiettyyn paikkaan tai yhteen tiettyyn puuhun, suvun perinteisiin tai itselle merkityksellisiin hetkiin.

Puussa jatkuvuus on sisäänrakennettuna. Laadukkaaksi kalusteeksi tehtynä puumateriaali jatkaa elämäänsä satoja vuosia eteenpäin. Kertoo tarinan monille sinunkin jälkeesi.

Olemme esimerkiksi tehneet asiakkaan ukin aikoinaan sahauttamista lehtikuusilankuista järeän terassipöydän. Tallentaneet sukutilan koivun upeat loimukoivukuviot ruokapöydän pintaan. Muokanneet aikanaan suutarin työpöytänä uurtuneet lankut ruokapöydäksi samaan tupaan. Pelastaneet järeät mäntytukit ja koivulankut mummolan ullakolta ja tehneet niistä pöydän, jota hoitokotiin jo muuttanut mummo oli aina toivonut.

Millaisen tarinan sinä haluat kertoa puulla?

Tilattavissa

ENTÄ SINUN TARINASI?

Haluatko kalusteen, jollaista ei ole kenelläkään muulla? Kalusteen, joka kertoo jotain sinulle tärkeää? Kalusteen, joka kestää?
Kerro meille, mikä puumateriaali on sinulle merkityksellistä, ja suunnitellaan siitä yhdessä jotain pysyvää.